Hänestä tuli 1941 katolilaisten yliopisto-opiskelijoiden puheenjohtaja. Moro liittyi kristillisdemokraattiseen puolueeseen 1945 ja hänet valittiin yhtenä sen edustajista 1946 perustuslakia säätävään kokoukseen ja 1948 parlamenttiin, jossa hän oli kuolemaansa asti. Hän oli oikeusministerinä 1955–1957, opetusministerinä 1957–1959 ja pääsi ensi kertaa pääministeriksi 1963–1968 ja uudelleen 1974. Moro oli myös neljä kertaa ulkoministerinä ja kerran sisäministerinä.